Tavoitteena muuttaa maailmaa inhimillisempään suuntaan

Miltä tuntuisi elää sitä elämää, jota varten sinut on luotu? Eikö olisikin mahtavaa herätä joka aamu kiitollisuutta tuntien ja täynnä virtaa, valmiina valloittamaan maailmaa? Jos se on mahdollista minulle, se on mahdollista myös sinulle!

Haluan koko sydämestäni auttaa ihmisiä kohti tasapainoisempaa ja onnellisempaa elämää.

Herkät johtajat -kirja

Herkät ihmiset ovat perinteisesti vältelleet kilpailua, kovaa liike-elämää ja johtotehtäviä. Herkillä johtajilla on kuitenkin paljon annettavaa, sillä tulevaisuuden johtajilta vaaditaan yhä enemmän niitä ominaisuuksia, joita herkällä ihmisellä tyypillisesti on: empatiakykyä, vahvaa intuitioita, näkemyksellisyyttä, eettisyyttä ja vastuunkantokykyä.

Usein herkän ihmisen potentiaali ja osaaminen jäävät kuitenkin huomioimatta, sillä herkät piilottavat helposti osaamisensa, jos he kokevat, että heistä yritetään vain hyötyä – eikä tekemisessä ole suurempaa yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Lisäksi he uupuvat oravanpyörässä muita helpommin varsinkin, jos he tekevät omien arvojen vastaista työtä.

Meillä on olemassa jo nyt johtajia, jotka tunnustautuvat erityisherkäksi. Toiset ovat löytäneet herkän puolensa vasta viime vuosina, sillä yhteiskunta ei ole perinteisesti arvostanut näitä piirteitä. Kirja sisältää herkkien johtajien haastatteluita sekä kirjailijan oman tarinan herkkyyden maailmassa.

Mari Valonmeri on johtamisen psykologiaan erikoistunut HTM, entinen toimittaja ja liiketoimintalähtöisen työkykyjohtamisen kehittäjä – ja herkkä. Hän on kirjoittanut kolumneja ja blogeja yli kymmenen vuoden ajan.

Tutustu tarkemmin

Asiakkaiden kertomaa